On helppo todeta se asia, että eri ihmisillä on monia erilaisia aamurutiineja. Rutiinit muodostavat tutun ja turvallisen startin päivälle.

Kun matkustaa ympäri maailmaa, rutiinien ylläpitäminen muodostuu melkoiseksi haasteeksi. Jatkuvasti kaupungista toiseen liikkuminen ja sitä kautta koko ajan uuden ja tuntemattoman kokeminen, on melkoinen vastakohta rutiinien omaksumiselle.

Mutta aina löytyy vähintään yksi asia, johon voit vaikuttaa matkan varrella paikasta riippumatta: Omat tuntemukset ja ajatukset. Joten tutustutaan tämän saatteen kera tarkemmin ‘Vilkaisu aamurutiineihini ennen työpäivän alkua’ – artikkeliin.

Aamurutiinit ennen sängystä nousua

Joskus vaimosta tuntuu tältä varhaisen heräämisen yhteydessä

Aivan ensimmäiseksi ennen kuin nousen sängystä ylös riippumatta sen hetkisestä fyysisestä sijainnista, haluan tehdä muutaman tärkeän asian. Nämä yhteensä neljä seikkaa vievät maksimissaan viisi minuuttia aikaa, joten toteuttaminen ei jää kiireellisyydestä kiinni.

Ensimmäinen kohta on pitkän ajan tavoitteiden sanominen. Nämä tavoitteet voi lausua hiljaa mielessään tai töräyttää äänekkäästi kailottaen. Jälkimmäinen tosin riippuu siitä, onko vaimo vielä syvässä unessa vieressäni (vai onko hän kenties ollenkaan samassa sängyssä?).

Toinen pointti on eilisen päivän aikana tapahtuneen parhaimman asian mieleen palauttaminen. Se voi olla mitä tahansa edellisenä päivänä tehtyä tai koettua heräämisen ja nukkumaan menemisen tai yksityis- tai työrintamalla tapahtuneiden saralta.

Kolmanneksi pyrin päättämään kolme tärkeintä asiaa tehtäväksi tulevan päivän osalta. Useimmiten nämä asiat keskittyvät hyvin paljon työtehtäviin. Lisäksi ne vaativat toisinaan pientä tsemppaamista tullakseen tehdyksi.

Lopuksi totean ääneen sanan ‘Kiitos’ ja nousen sängystä ylös. Tämä on ehkä kaikista tärkein kohta tehtäväksi mutta valitettavan usein myös yhtä helppo unohdettavaksi. Yritän sanoa päivän aikana ‘Kiitos’ mahdollisimman monta kertaa, sillä se luo vankan pohjan onnistuneelle päivälle.

Katsotaan seuraavaksi aamurutiinit sängystä nousemisen jälkeen.

Aamurutiinit sängystä ylös ponkaisun jälkeen

Kun olen päässyt sängystä jalkeille, teen välittömästi kolme tärkeää juttua.

Suoritan ensiksi nopean, noin minuutin kestävän koko vartalon venyttelysession herättääkseni mielen lisäksi myös koko kropan. Tämä on hyvin tärkeää aamun ja koko päivän virkeyttä ajatellen. Koska lihasjänteet ehtivät kiinnittymään lihaksistoon yön aikana, on valtavan tärkeää pyrkiä irroittamaan ne niin pian kuin mahdollista heräämisen jälkeen.

Vähäinen venyttely yhdessä istumistyön kanssa ovat suurimmat syyt sille, että ihmisillä on nykyään liian paljon erilaisia outoa lihaskipua ympäri vartaloa.

Lyhyehkön venyttelytuokion jälkeen, nappaan vahvan probioottipillerin ison vesilasin kera tyhjään vatsaan. Probiootit helpottavat vatsan toimintaa ja tekevät täten päivästä hieman helpomman, varsinkin, jos ruokailu pettää edes aavistuksen terveellisyyden osalta. Veden juominen on myös erittäin tärkeä osa koko päivän kulkua.

Sitten onkin aika alkaa valmistamaan terveellistä aamupalaa. Itse suosin näinä päivinä kuuntelemaan inspiroivaa podcastia tai äänikirjaa aamupalaa valmistaessani. Tuplahyöty jälleen kerran.

Tällä hetkellä aamupalani sisältää suurinpiirtein alla olevia aineksia:

Vaihtoehto terveelliselle aamupalalle

  • Vihannessmootie
    • Mustikkaa
    • Avocadoa
    • Kurkkua
    • Kesäkurpitsaa
    • Merisuolaa
    • Lähdevettä
  • Kaksi paistettua tai keitettyä munaa sipulilla ja valkosipulilla
    • Joskus mantelileipää
    • Pau d’arco – teetä ja iso lasi vettä vitamiinien ja lisäravinteiden kanssa

Aamurutiinit aamupalan jälkeen

Terveellisen aamupalan jälkeen aamurutiinit alkavat olla pulkassa. Nyt onkin pikkuhiljaa aika avata läppärin kansi ja aloittaa työskentelemään ensimmäisen tärkeän tehtävän parissa kolmesta aamulla päättämästäni tavoitteesta.

Tottakai pesen hampaani ennen varsinaisten töiden alkua, jos satuit tätä pohtimaan…

Kun ensimmäinen tehtävä on onnistuneesti suoritettu, jatkan toiseen ja lopulta kolmanteen. Kaikkien kolmen tavoiteen valmistuttua, on oikea aika kaikelle muulle elämän hälinälle. Tämä hälinä sisältää mm. sähköpostien läpikäynnin ja Facebook-viestien läpikäynnin.

Monina päivinä kello on tässä vaiheessa 10 tai 11 aamulla, joten minulla on pitkä päivä edessä nautittavana. Jos niin haluan, voin lähteä vaikka ulos kuntoilemaan. Varsinkin reissulla ollessamme pyhitän usein nämä muutaman päivän tunnit uuteen, kiinnostavaan paikkaan tutustumisella.

Jatkan toki koti-Suomessa usein työskentelyä iltapäivään saakka pienen ulkoilutuokion jälkeen.

’Vilkaisu aamurutiineihini ennen työpäivän alkua’ – artikkelin lopuksi

Hieno päivä jälleen alkamassa

Pyrin avaamaan tässä artikkelissa omia aamurutiinejani kanssasi. Nämä toimet voivat vaihdella hieman suuntaan jos toiseen, mutta peruskonsepti on kuitenkin löydettävissä.

Jokaisella ihmisellä on oma aamurutiininsa. Jotkut tekevät ne tietoisesti ja toiset sen enempää aamutoimia ajattelematta. Suosittelen kuulumaan ensin mainittuun kategoriaan. Päiväsi muodostuu täten suuremmalla todennäköisyydellä onnistuneeksi.

Minkälaisia aamurutiineja sinulla on? Klikkaa ja Twiittaa

Lopuksi haluaisin tietää tarkemmin juuri sinun aamurutiinejasi. Jaa ne meidän kaikkien kanssamme alla olevan kommenttiosion kautta!

Get the Free eBook
Join my list and get Free eBook about becoming a Location Independent Entrepreneur
I will respect your privacy
Rentouttavat iltatoimet päivän päätteeksi
Kesän 2017 listaus suosikkipodcasteistani