Eräänä maanantaiaamuna se sitten tapahtui.

Olin juuri hankkinut uuden suojakuoren loistavasti minua palvelleeseen, noin viisi vuotta vanhaan iPhone 5 – älyluuriini.

Uudet suojakuoret olivat edeltäjäänsä paljon näyttävämmät mutteivät ensisilmäyksellä vaikuttaneet antavan ihan yhtä kattavaa suojaa kuin mihin puhelimeni oli tottunut.

Koska vanhan suojakuoren reunat alkoivat uhkaavasti repsottaa, päätin siirtyä tuumasta toimeen ja tilata siis uuden suojamuodon helistimelleni.6-+

Uuden viikon sarastaessa maanantaiaamuna iPhone lipsahti käsistäni marmorilattialle noin 77. kerran. Normaalisti nahkaiset suojakuoret ovat säästäneet minut uuden älypuhelimen hankkimisen vaivalta, muttei tällä kertaa.

Uusi vs vanha suojakuori

Uusi vs vanha suojakuori

Vaikka puhelin näytti vielä toimivan valoista päätellen, näyttö simahti aivan pimeäksi. Toki modernina tee-se-itse-miehenä klikkasin itseni välittömästi YouTubeen etsiäkseni ongelmaan ratkaisua.

Tuloksena oli joko uuden luurin ostaminen tai pieni mahdollisuus vanhan henkiinherättämiseksi uuden kosketusnäytön avulla.

Päätin tehdä molemmat: Tilasin thaimaalaisesta Lazada – markkinapaikkasivustolta iPhone 5s – älypuhelimen, sillä olen hyvin, hyvin tottunut Applen ekosysteemin.

Tässä vaiheessa ei ole vielä aika opetella uutta käyttöjärjestelmää — enkä myöskään halunnut hankkia Applen erittäin hintavia uudempia malleja. Iphone 5 – mallit sopivat pikkuriikkiseen kätöseeni oikein mallikkaasti suurempien ja tuoreempien mammuttiluurien sijasta.

Uuden puhelimen ohella haluan kuitenkin yrittää vielä säilyttää vanhan mallin vastaavanlaisia tulevaisuuden putoamistapauksia varten, joten tilasin eBaysta myös uuden näytön.

Katsotaan josko remonttireiskana saan elvytettyä iPhone 5 vielä tuuraajaksi.

Tarinan opetus on kuitenkin tärkeä: Ilman jatkuvaa älypuhelimen orjana elämistä, on ollut pakko seurata ympärillä olevaa maailmaa tarkemmin älylaitteen tuijottamisen sijasta.

Tämä on ollut hyvin tervetullut ja paikoitellen hyvin vapauttava opetus myös omien ajatusten selkeytymiseen. Vaikka älypuhelimella on paljon loistavia ja hyödyllisiä ominaisuuksia podcastien ja äänikirjojen kuuntelusta vaivattomaan navigointiin uudessa ympäristössä netin avulla, useimmiten aika kuluu somea selaten tai itseään kissavideoilla viihdyttäen.

Uusi puhelin saapunut!

Uusi puhelin saapunut – uhka vai mahdollisuus?

Tämän vuoksi olenkin joutunut ottamaan perinteisiä elementtejä haltuun kaupungilla liikkuessani — kuten keskittynyt katsomaan vastaantulijoita silmiin ja hymyilemällä aidosti — mikäli vastaanottajan katse vain sattuu kohtaamaan puhelimen perässä tallustamisen ohella.

Lisäksi tulee pohdittua asioita aivan eri tavalla, kun ei ole koko ajan jotain jatketta kädessä tyydyttämässä niin sanottuja tylsiä hetkiä (jotka toki ovat elämän isossa kuvassa tuiki tarpeellisia).

Ei tarvitse aina olla ”jotain tekemistä” vaan välittömän tarpeentyydyksen (engl. instant gratification) sijaan voi harrastaa niin sanottua siirrettyä tai viivytettyä tarpeentyydytystä (delayed gratification).

Tällöin tarpeentyydyttämisestä tulee moninkerroin antoisampaa ja ansaitumpaa.

Nyt kun uusi puhelin saapuu ovelleni ja raha vaihtaa omistajaa thaimaalaiseen tapaan vasta paketin käteen saatuani (ns. cash on delivery – toimitusmuoto), osaan toivottavasti tasapainottaa älypuhelimen käyttöä entistä paremmin ja selkeämmin.

iphone

Aina ei nimittäin tarvitse laittaa korvanappeja paikoilleen ja alkaa kuuntelemaan jytää.

Joskus on täysin terveellistä kuunnella ympärilläsi alati pyörivän maailman melskettä!

Filosofistisin ja vapauttavin terveisin,

-älytön Miksa-

Yritteliäs uusi vuosi 2018 & uudet kujeet?
​Älä murehdi turhaan - Liika huolehtiminen sairastuttaa