​Aivan ensimmäiseksi haluan toivottaa Sinulle oikein antoisaa, rauhaisaa ja hyvää joulunaikaa!

Olkoon nämä pyhäpäivät täytetty läheisten kanssa yhdessäolemisella, maittavan jouluruoan syömisellä sekä akkujen lataamisella tulevaa vuotta 2018 silmällä pitäen.

Toivottavasti näet lumen peittämän valkoisen maan ikkunasta ulos katsoessasi. Se jos joku luo jouluisen tunnelman — toki lahjojen lisäksi 🙂 …

Samalla, kun joulunaika on käsillä, on hyvä katsoa hieman taaksepäin kulunutta vuotta 2017. Pieni yhteenveto on paikallaan itse kullekin. Se auttaa vetämään johtopäätöksiä tehdyistä ja koetuista asioista.

Joulukuusi

Lisäksi ajatusten yhteen keräämisen avulla on helpompi pohtia ja vetää suuntaviivoja seuraavan vuoden teemojen ja tavoitteiden ympärille.

Omaan vuoteeni 2017 on mahtunut paljon uusia kokemuksia ja paikkojen näkemistä — varsinkin vuoden alkupuoliskon aikana.

Joulutunnelmaa Chiang Maista

Joulutunnelmaa Chiang Maista

Aloitimme vuotemme Vietnamin Mui Nesta yhdessä vaimon ja appivanhempien kanssa. Apit olivat saapuneet joulun ja uudenvuoden viettoon yhdistetyn loman merkeissä Etelä-Vietnamin trooppiseen lomakohteeseen.

Vietnamin jälkeen matkustelimme ja työskentelime vaimon kanssa mm. Malesian Kuala Lumpurissa, Penangissa ja Langkawilla.

Malesian jälkeen palasimme Thaimaan puolelle, jossa vietimme veljeni kanssa mukavan 10-päiväisen irtioton Koh Lantan ja Koh Phi Phin saarilla. Lisäksi hengailimme Krabin alueella muutaman päivän ajan.

Kuukauden Chiang Main visiitin jälkeen suuntasimme ystävämme luo Laosin pääkaupunkiin Vientianeen. Kävimme myös kuukauden Laosissa olemisen yhteydessä valtavan Mekong-joen varrella olevia Etelä-Laosin kyliä ja kohteita.

Lopuksi palasimme Thaimaan kuukauden jälkeen keväisen lumiseen Suomeen toukokuun puolinvälin tuntumassa.

Näin maailman näkemisen ja kokemisen kannalla kaikki vaikuttaisi olevan hyvin, eikö?

Saman aikaisesti Kaakkois-Aasian kiertämisen ohella, oma terveystilanteeni alkoi valitettavasti heikentymään.
Porojakin löytyy

Porojakin löytyy

Varsinkin helmi-maaliskuun Chiang Main asuntomme heikko työympäristö pienen pöydän ja jakkaran sekä herkullisen, mutta selvästi minulle sopimattoman ruokavalion ohella, alkoivat aiheuttamaan erilaisia oireita.

Nämä oireet pahenivat asteittain kevään aikana, joten paluu Suomeen tuntui järkevimmältä ratkaisulta.

Yhtäkkiä kesän tärkein päämäärä olikin heikkenevään terveystilanteeseen johtavien syiden selvittäminen maailmalla asumisen sijasta.

Rampattuani koko kesän ja syksyn ajan eri lääkäreiden ja muiden vaihtoehtoismenetelmiä tarjoavien henkilöiden luona, selvää syytä ei lukemattomista tutkimuksista oirelleni löytynyt.

Kunnes päädyin pyytämään omalta lääkäriltäni lähetettä parasiittitutkimuksiin päivittäisen eri nettilähteistä hankkimani tietojen ja suositusten perusteella.

Tämän seurauksena testeistä löytyi yksi apatogeeni — eli mahdollinen taudinaiheuttaja — Blastocystis Hominis – parasiitti.

Tuo löydös toi itselleni melko lailla mielenrauhaa, sillä nyt minulla oli varsinaisesti ensimmäinen konkreettinen kuntoon hoidettava asia.

Samalla jatkuvat viittaukset henkisen puolen ongelmiin saivat ainakin tilapäisen pisteen perinteisen lääketieteen toimesta.

Loppusyksy sujuikin tuon parasiitin häätämiseen, joka vaikuttaisikin olevan nyt näin loppuvuodesta 2017 pois kehostani viimeisten testien perusteella.

Energiatasoni ovat silti melko alhaiset, joten toivotaan siihenkin piristystä ensi vuodelle 2018!

Pystyin kuitenkin työskentelemään melko täyspäiväisesti terveydentilan heikkenemisestä huolimatta kesän yli.

Syksyllä päätin kuitenkin tehdä suuria muutoksia päivittäiseen elämääni. Alati paheneva stressi nimittäin oli varmasti yksi suurimmista syistä yhdessä minulle sopimattoman ruokavalion kanssa siihen, että terveys oli alkanut pahasti rakoilemaan.

Päätinkin näiden työhön ja koko elämään liittyvien muutosten myötä siirtää painopisteen sellaisiin asioihin, joita oikeasti halusin tehdä.

Tämä muutos — yhdessä ruokavalion totaalisen remontin kanssa — helpotti sekä stressinhallintaa että nosti aavistuksen verran energiatasojani.

Lisäksi halusin päästä tekemään töitä uuden suuntani eteen sellaiseen ympäristöön, jossa koin saavani itsestäni eniten irti — eli omaan asuntoon Chiang Main kaupunkiin.

Edellisestä vierailustamme viisastuneena, panostin tällä kertaa työolosuhteisiin aivan eri tavalla… 🙂

Näiden tekemieni seikkojen avulla ja myötä, päädyin kirjoittamaan myös Verkosta Vapauteen – kirjan. Tämä kirja keräsi ajatuksiani yhteen 10 vuoden internetmarkkinointi – alalla toimisen osalta. Lisäksi huomasin kirjan kirjoittamisen ja tekstin tuottamisen tulevan minulta melko luonnostaan.

Ehkä olen nyt löytänyt kutsumukseni!

Nyt kun jouluaattoon on enää muutama päivä aikaa, on aika ottaa muutama päivä etäisyyttä päivittäisistä työtehtävistä. Samalla voi käydä läpi ensi vuoden tavoitteita ja ajatuksia, kuten aluksi tulikin mainittua.

Koska joulua ei toki vietetä täällä Aasian suunnalla aivan samalla tavalla kuin siellä läntisessä maailmassa, niin loppuvuoden pyhäpäivät loistavat poissaolollaan. Siitä huolimatta on tärkeä kunnoittaa omia perinteitään ja juuriaan ottamalla muutama kevyempi ja rauhallisempi päivä väliin.

Toki kauppakeskukset on koristettu jouluteemalla joulukuusen ja valojen muodossa, mutta siihen se hyvin pitkälti sitten jääkin.

Central Festival - kauppakeskuksen pihalta Chiang Maissa

Central Festival – kauppakeskuksen pihalta Chiang Maissa

Tammi-helmikuun vaiheessa vietettävä kiinalainen uusivuosi on sitä vastoin paljon suurempi tapahtuma näillä leveysasteilla.

Näiden puheiden myötä palaan jälleen asiaan näin tekstisisällön merkeissä joulunpyhien jälkeen!

Sitä ennen voit kuunnella joulun -(toivottavasti)- rauhallisten välipäivien yhteydessä mm. uunituoretta Verkosta Vapauteen – podcastiani. Kävin podcast-teemaa läpi tarkemmin edellisessä artikkelissani, jonka voit katsastaa täältä.

Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua sinulle!

—-toivottelee tonttu-Miksa Pohjoisesta (vaikkakin Thaimaasta)—-

​Älä murehdi turhaan - Liika huolehtiminen sairastuttaa
Ajatuksia Verkosta Vapauteen - podcastin luomisesta