Vastuuvapauslauseke: Tämä artikkeli on kirjoitettu miehisestä näkökulmasta, joten heti ensi alkuun pahoitteluni kaikille naisjalkapallointoilijoille. Stereotypiat hieltä haisevasta, olutta lipittävästä ja barbaarimaisin käytöstavoin varustellusta kaksilahkeisesta futisfanista ovat vain yksinkertaisesti mielessäni liian vahvoja.

Mikäli kuitenkin teet edellä mainittuun kuvaukseen virkistävän poikkeuksen, jätä vain kommenttia artikkelia seuraavaan keskusteluosioon. Otan vastaan kaikenlaisia ajatuksia aina paheksumisesta myötäilyyn saakka!

Käyn läpi tässä artikkelissa kolme tapaa järjestää itsensä jalkapallomatkalle. Kuten niin moni muukin asia elämässä, myös jalkapallo on niin paljon aistikkaampaa ja mukaansatempaavaa paikan päällä koettuna. Jopa kuningaslajista vielä toistaiseksi pitämättömälle henkilölle.

Livenä seuraamisen ohella myös seuralaisen tai seuralaisten mukaan ottaminen on enemmän kuin suotavaa. Se tekee matsin puimisen moninkertaisesti antoisammaksi niin ottelua edeltävien jännitysten laukaisemiseksi kuin myös pelin jälkeisten tunnelmien jakamisen osalta.

Käydäänpäs näiden aavistuksen verran siirappisten alustusten myötä sen pidemmittä puheitta käsiksi kolmeen tapaan järjestää itsensä jalkapallomatkalle.

1. Hanki lippupakettisi ajoissa – ainakin muutamia kuukausia etukäteen

Kun pyrit järjestämään itsesi jalkapallomatkalle, on tärkeä yrittää hoitaa aivan ensimmäiseksi kaikista tärkein asia kuntoon: nimittäin jalkapallolippuja järjestävät käytännön asiat kohdilleen. Tämä on yleisesti ottaen se toiseksi kivisin vaihe pyrkimyksissäsi päästä seuraamaan fudisottelua livenä stadionille.

Varsinkin silloin, kun kyseessä on yksi Euroopan suurimpiin liigoihin kuuluva ottelu – ja näiden liigojen huippujoukkueista. Tällaisissa tapauksissa omatoimimatkaajat jäävät valitettavasti hyvin usein ilman piljettiä. Vaikka allekirjoittanut onkin itsenäistä matkailua suosiva reppureissaaja, joudun monien yksilöiden ja yhteisöjen kokemuksiin nojautuen myöntämään erilaisten jalkapallomatkoja ja jalkapallolippuja myyvien tahojen merkityksen reissua kalenteriin mahdutettaessa.

Ole siis ajoissa liikenteessä tikettien hankkimisen suhteen, kunhan olet ensin päättänyt ottelun tai ottelut, jotka haluat nähdä.

2. Valitse luotettava välittäjä helpottaaksesi omaa taakkaa järjestelyiden kanssa

Toinen seikka kolmesta tavasta järjestää itsensä jalkapallomatkalle on luotettavan välittäjän valitseminen helpottaaksesi omaa taakkaasi järjestelyiden kanssa.

Tämä pointti voi säästää sinut monelta harmaalta hiukselta yrittäessäsi varata lippuja johonkin tiettyyn kamppailuun.

Ensinnäkin, useilla Euroopan suurseuroilla on lippujen ostamisesta sellainen käytäntö, että oman seuran fanikerhoon kuuluvilla jäsenillä on ostooikeus klubiin kuulumattomiin henkilöihin nähden. Monilla isoilla seuroilla, kuten Real Madrid, Bayern München tai Manchester United, viralliseen fanikerhoihin kuulumattomilla matsiin haluavilla ihmisillä ei ole edes mahdollisuutta hankkia jalkapallolippuja.

jalkapallomatkat

Toiseksi, voit toki liittyä fanikerhoon suhtvaivattomasti internetin välityksellä. Tällaisissa tapauksissa sinulta kuitenkin vaaditaan rahallista panostamista jäsenyyden kuittaamiseksi sekä kielellistä osaamista prosessin läpikäymiseksi.

Kolmanneksi, suosittelenkin sinua kääntymään asiaan vihkiytyneen tahon pariin. Tällaisia sivustoja ovat mm. Jalkapallomatkat.com tai Jalkapallolippuja.com, jotka avustavat sinut oikean matkanjärjestäjän löytämisessä. Varsinkin tulevan kesän Venäjällä järjestettävät jalkapallon MM-kisaliput ovat kiven ja kannon alla.

3. Informoi vaimolle mahdollisimman viime tipassa – mieluiten vasta lentokentällä matkatessasi

Kolmas ja ehkäpä se tärkein tärppi itsensä järjestämiseksi futisreissulle on vaimon mahdollisimman myöhäinen informointi suunnitelmistasi. Varsinkin silloin, kun pidennetylle viikonloppureissulle on lähdössä useampikin jalkapallon ystävä, on matkan onnistumisen vuoksi ehdotonta yrittää salata aikeesi loppuun saakka.

En kanna kuitenkaan vastuuta tämän vinkin myötä vastaanottamistasi kotiinpaluuseremonioista mukavan ja viihdyttävän jalkapallon täyteisen reissun kruunuksi!

Mitkä siis ovat nämä kolme tapaa järjestää itsensä jalkapallomatkalle?

Kävin läpi tässä artikkelissa kolme tapaa järjestää itsensä jalkapallomatkalle. Nämä tavat olivat lippupaketin ajoissa hankkiminen, luotettavan ja osaavan välittäjän valitseminen sekä vaimon mahdollisimman myöhään suunnitelmista tietouttaminen.

Jos ihan totta puhutaan, niin pitkän avioliiton takaamiseksi, suosittelen jättämään kolmoskohdan kokonaan tekemättä! 🙂

*Artikkeli kirjoitettu korvausta vastaan*

Kauppakeskukseen voi mennä paitsi ostoksille, myös hiekkarannalle
Mitä pitää tietää ennen lainan hakua?