Upea viikkomme Etelä-Thaimaassa lähti käyntiin sillä, että varasimme kuljetuksen Krabilta Koh Lantan saarelle. Päädyimme kulkemaan sinne yksityisellä tila-autolla. Siirtyminen Krabin keskustasta lentokentän kautta Koh Lantan saarelle kustansi yhteensä 2200 bahtia eli suurinpiirtein 60 euroa. Autossa oli tietenkin riittävästi tilaa siihen, jotta kolme matkustajaa pystyi hyvin rentoutumaan 70 kilometrin matkan. Aikaa matkaan kului pari tuntia, jonka jälkeen saavuimme Koh Lantan lauttasatamaan. Lauttamatka kestää noin vartin mutta itse lautalle jonottaminen saattaa kestää jopa puolisen tuntia, vaikka väliä operoivat lautat ovat isoja autolauttoja. Krabilta Koh Lantalle voi toki matkustaa muillakin tavoin.

Meidän privaatti automme Koh Lantalle

Muita tapoja matkustaa Krabille ovat esimerkiksi matkustajalautalla meneminen. Valitettavasti meidän kohdalla se ei ollut aikataulu syistä mahdollista. Krabi Townista lähtee päivässä vain yksi lautta kello yhdentoista aikaa. Lautta tulee toki privaattikyytiä halvemmaksi, sillä se maksaa henkilöä kohden 400 bahtia (10.80€). Lautalla matka kestää useamman tunnin – tosin matkan aikana voi nauttia raikkaasta merituulesta sekä auringonpaisteesta. Mikäli lautta tuntuu mielestäsi liian hitaalta vaihtoehdolta, Koh Lantalle pääsee myös huomattavasti nopeammalla veneellä (speedboat). Speedboatin hinnoista meillä ei kuitenkaan ole varmuutta, sillä me emme tätä vaihtoehtoa harkinneet. Nopea googlaaminen auttaa varmasti!

Koh Lantalle voi siis matkustaa useammalla tavalla, joten matkaajalla on mistä valita.

 

Koh Lantalle maitse matkustamisen vaihtoehtoja

Lautan, nopeamman veneen sekä privaatti kyydin lisäksi voit matkustaa Koh Lantalle varaamalla tila-autokuljetuksen tai taksin. Tila-auto (minivan) maksaa henkillöä kohden 250-500 bahtiin (6.80-13.50€) riippuen matkanjärjestäjästä sekä siitä kuinka monta ihmistä he yhteen tila-autoon mahduttavat. Tila-autoja lähtee Koh Lantan suuntaan ainakin Krabi Townista, linja-autoasemalta sekä lentokentältä. On toki mahdollista myös ottaa taksi, jonka hinnaksi on arvioitu 2200-2800 bahtin välillä (60-75€).

Krabin ja Koh Lantan välillä ei kulje linja-autoreittiä

Veljeni saapui Thaimaahan Krabin lentokentälle lauantaina 11:30, jossa olimme häntä vastassa tila-auton kanssa. Koh Lantan suuntaan lähdimme ajelemaan puoleltapäivin joten näin meidän uskomaton viikkomme Koh Lantalla sai vihdoin alkaa.

Autolautalla – takana Krabi edessä Koh Lanta

Meidän asumuksemme Kantiang Bayllä, Koh Lantalla

Olimme hyvissä ajoin varanneet majapaikan Koh Lantalta, joka sijaitsi saaren eteläosassa Kantiang Bayllä. Vietimme seuraavat viisi yötä lauantaista torstaihin Kantiang Bay Guest Housessa. Saaren eteläosaa on hirmuisesti ylistetty reissaajien keskuudessa ja se todellakin oli jokaisen kehunsa arvoinen.

Guest House tarjosi vierailleen mahdollisuuden käyttää kivenheiton päässä olevan lomakeskuksen (Kantiang View Resort) upeaa uima-allasta. Otimme tästä mahdollisuudesta tietenkin kaiken irti, joten vierailimme altaalla joka päivä maanantaista keskiviikkoon. Altaalla oli myös erittäin hyvä internet-yhteys, joka mahdollisti veljeni ja minun tehokkaan työskentelyn. Mikä olisikaan parempi miljöö sorvin ääressä ahertamiseen kuin uima-allas, ravintola ja allasbaari.

Välillä piti ottaa rennosti lomakeskuksen altaalla

Voisiko enää paremmin viikko sujua Thaimaan yhdellä kauneimmista saarista, Koh Lantalla

Saari on täynnä erinomaisia ravintoloita, joista voi valita mieleisensä. Me päädyimme joka ilta koittamaan jotain uutta paikkaa ja kertaakaan emme pettyneet. Kaikkien ravintoloiden ruoka oli uskomattoman herkullista. Olimme toki valikoineet ruokapaikat huolellisesti TripAdvisorin suosituimpien ravintoloiden listalta.

Koh Lantalla on Kaakkois-Aasian hienoimpia rantoja

Koh Lantan rannikko on täynnä upeita valkoisia hiekkarantoja. Saaren länsipuolella on neljä maagista hiekkarantaa. Koska me asuimme Kantiang Bayn läheisyydessä saaren eteläosassa, hyödynsimme tietenkin siellä sijaitsevaa Bakantiang rantaa. Kyseinen ranta sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä majapaikastamme.

Panoraama kuvaa Koh Lantan itäpuolelta

Kun sitä saarella siis ollaan, kannattaa se tutkia vähän paremmin. Parhaiten se onnistuu mopoilemalla saarta ristiin rastiin. Saaren itäpuolella on Koh Lantan vanhakaupunki, kun taas saaren länsipuolella on taas kaikki parhaimmat rannat. Vanhakaupunki oli kyllä miellyttävä stoppi, jos haluaa irrottautua hetkeksi turistien keskuudesta tai lomakeskuselämästä. Vanhassakaupungissa näkee myös paikallisia päivittäisissä toimissaan, jonka lisäksi siellä oli huomattavasti länsirantoja edullisempaa.

Kun olimme viettäneet Kantiang Guest Housessa viisi yötä, halusimme laajentaa näkökulmaamme ja käydä Koh Lantan viereisillä saarilla. Päätimmekin yöpyä Saladanin sataman läheisyydessä, jotta voimme kätevästi ottaa lautan Phi Phin saarelle. Olemme kuulleet Phi Phi – saaresta aikamoisia tarinoita, mutta ehkä on parempi mennä toteamaan se itse ennen sen suurempaa arvostelemista. Veljeni ilmoitti halunsa pieneen lomairroitteluun, joten mikä olisikaan parempi paikka siihen kuin Phi Phi. Seuraavassa postauksessa saat kuulla kaiken viikonlopustamme Phi Phin saarella, mutta siihen asti ole hyvä ja nauti Koh Lantan kuvistamme.

Kuvia Koh Lantan saarelta:

Ripeä viikonloppureissu Phi Phi - saarille
Miten päästä Langkawilta Krabille maitse?