Jos et ole vielä tutustunut siihen, miten alunperin Paihin päädyimme, voit tutustua siihen täältä Uskomaton ajomatka Paihin postauksestamme.

View of Pai from Wat Phra That Temple

Näkymiä Wat Phra That – temppelistä

Nyt on aika tutkia hieman tämän kauniin ja pienen kylän, Pain, nähtävyyksiä. Meillä on koko viikonloppu aikaa kiertää Pain parhaimmat paikat läpi. Pain keskusta itsessään on hyvin pieni. Se on myös erittäin rauhallinen päiväsaikaan. Tämä onkin oiva aika kiertää kauempana nähtävyyksiä katsellen, sillä auringon laskiessa tämä pieni kylä täytyy kaikenlaisista ruoka-, vaate- sekä tavarakojuista. Mitähän muuta meidän viikonloppumme pitikään sisällään?

Viikonloppu alkaa Sai Ngamin kuumilta lähteiltä

Ensimmäinen kohteemme, Sai Ngamin kuumat lähteet, sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Paista pohjoiseen. Netistä löytyy tietoa muutamasta eri kuumasta lähteestä mutta meidän valintamme oli Sai Ngam. Trip Advisorin mukaan kummatkin lähteet olivat saaneet kutakuinkin saman tyytyväisyysarvosanan. Näistä Sai Ngam on kuitenkin huomattavasti edullisempi, sillä se maksaa kahdelta vierailijalta ja yhdeltä skootterilta vain 60 bahtia (1,60 €). Toinen lähde olisi maksanut pelkästään yhdeltä vierailijalta 300 bahtia eli noin 8 euroa.

Children playing in the Sai Ngam hot spring

Lapset leikkimässä Sai Ngam – lähteillä

Height differences on the way to Sai Ngam Hot Springs

Korkeuseroja matkalla kuumille lähteille

Lähteelle johtava tie sisältää melko jyrkkiä ylämäkiä, joten olimme jälleen kerran enemmän kuin tyytyväisiä 150 – kuutioiseen sotaratsuumme. Se vei meidät miltei vaivattomasti perille asti. Pienempitehoisilla mopoilla (110- tai 125 – kuutioiset) ajelleet kanssavierailijat eivät olleet yhtä onnekkaita. Näimme matkan varrella useamman turistin työntämässä skootteriaan ylämäessä. Kun tehot eivät riitä ja olet säästänyt mopovuokrassa, joudut Paissa todennäköisesti työntöhommiin.

Chilling in the Sai Ngam Hot Spring

Hengailua Sai Ngam Hot Spring – kuumilla lähteillä

Lähteen vesi tuntui kuin lämpimältä kylvyltä. Muutaman minuutin jälkeen lämpö alkoi kuitenkin tasaantumaan. Kokemuksena lähteeseen pulahtaminen oli rentouttavaa; silmät sulkiessaan pystyi tarkemmin kuulemaan viidakon ääniä. Mikäli vierailet Paissa, suosittelen lämpimästi käymään samalla Sai Ngamin kuumilla lähteillä.

Lämpimän kylvyn jälkeen nautimme huokean lounaan tien varressa olevasta ravintolasta. Näimme paikan jo lähteelle mentäessämme ja päätimme että pysätyisimme siihen paluumatkalla. Lounaan hinnaksi kahdelta henkilöltä tuli 50 bahtia (1,33€). Sillä sai maittavaa Pad Thaita sekä kanacurrya riisillä.

Seuraavana The Land Split

The Land Split in Pai

The Land Split Paissa

Skootterin tankkauksen jälkeen lähdimme ajamaan seuraavaan kohteeseen, joka oli The Land Split. Siellä on nähtävissä vuoden 2008 maanjäristyksen aiheuttama suurehko maan halkeama. Kaksi metriä leveä ja 11 metriä pitkä maan halkeama on hyvä muistutus luontoäidin voimista. Nähtävyyden yhteydessä paikalliset viljelevät useita eri hedelmiä ja vihanneksia sekä tekevät Roselle mehua. Vaikka kohteessa ei ole sisäänpääsymaksua, saat silti maistaa paikallisten tarjoamia maistiaisia ja mehua. Palvelut toimivat lahjoitusten varassa, johon jätimme mielellämme oman osamme.

The Land Split Juice Bar

The Land Split – mehubaari

Jäljellä oli Sai Ngamin – lähteen sekä The Land Splitin jälkeen kokematta enää Paissa vierailijoiden mukaan paras nähtävyys, Pai Canyon. Emme olleet katsoneet ennakkoon paikasta yhtäkään kuvaa, mutta arvosteluita olimme toki lukeneet, joista ilmeni kaikkien kehuneen paikkaa. Auringonlasku kanjonilla oli myös suosittu. Yritimmekin tästä syystä tähdätä kanjonille hieman aikaisemmin, jotta välttyisimme pahimmalta ruuhkalta.

Panoramic view from Pai Canyon

Panoramic view from Pai Canyon

Viikonlopun ehdoton kohokohta – Pai Canyon

Kanjoni ei jättänyt meitäkään kylmäksi, sillä kaikessa pelottavuudessaan se tarjoili sanoinkuvaamattoman kauniita maisemia. Nimenomaan sanoin pelottava, sillä turvallisuuteen ei oltu panostettu oikeastaan ollenkaan. Kanjonilla sai kävellä juuri siellä missä vain kukin kykeni. Kapeimmat reitit eteenpäin olivat arviolta puolisen metriä, jossa polun kummallakin puolella oli valtava pudotus rotkoon. Kanjoni oli kokonaisuutena niin vakuuttava, että se menee omassa kokemuslistassani toiseksi heti Yhdysvaltain Grand Canyonin jälkeen. Suosittelen paikkaa kaikille Pohjois-Thaimaassa matkusteleville. Itse voisin tulla Paihin vain nähdäkseni kyseisen paikan.

Pai Canyon

Pai Canyon

Viikonloppumme oli tulossa päätöksen, joten oli aika sanoa Paille kiitokset ja suunnata nokkamme kohti Chiang Maita. Ennen paluumatkaa halusimme piipahtaa vielä Wat Phra That Mae Yen – temppelillä. Se tunnetaan niin ikään kukkulan temppelinä maan tavan mukaisesti. Kavuttuamme portaat ylös, temppelin tasanteelta avautui kaunis maisema Paihin. Temppelissä oli lisäksi upea valkoinen buddhapatsas.

Kun olimme ihastelleet maisemia hetkisen aikaa, lähdimme ajamaan mopollamme takaisin Chiang Maita kohden.

Driving back to Chiang Mai on Sunday
White Buddha at Wat Phra That in Pai

Valkoinen Buddha Wat Phra That – temppelissä Paissa

Niinhän sitä usein sanotaan, että paluumatka on paljon helpompi. Näin oli myös verrattuna menomatkaan Paihin, sillä paluumatka tuntui huomattavasti nautinnollisemmalta. Pysähdyimme vain muutamaan otteseen ottamaan valokuvia ja jatkoimme menomatkaa ajateltuna melko vilkkaasti matkaamme.

Emme kuitenkaan halunneet tehdä paluumatkasta täysin samanlaista, joten lounaan jälkeen päädyimme ajamaan pienempää tietä takaisin päin. Ajomatka kylläkin piteni hieman, mutta tuoreiden maisemien näkeminen oli vaivan arvoista.

Ajomatka meni kaiken kaikkiaan hyvin ja olimme takaisin ZZ Housella neljän aikaan iltapäivällä. Loppuilta menikin levätessä, koska toki 400 kilometrin matkaaminen mopolla tuntuu takapuolessa ja selässä.

Meillä on Chiang Maissa vielä runsas viikko ihmeteltävää ennen kuin viisumimme menee umpeen ja meidän täytyy vaihtaa paikkaa.

Seuraavassa postauksessa palaan vielä Thaimaan kohokohtiin ja sitten onkin aika jatkaa matkaamme Vietnamin puolelle.

Kuvia (ja video) viikonlopustamme Paissa:

Matkamme jatkuu kohti Vietnamin Da Nangia
Uskomaton ajomatka Chiang Maista Paihin